Virtuaaliurheilu

Virtuaaliurheilusta vedon lyömisen voisi sanoa olevan viimeisintä huutoa olevaa uhkapeliä. Tekniikan nopean kehittymisen ansiosta virtuaaliurheilusta onkin tullut yksi nopeimmin kasvavista vedonlyönti tavoista ja juuri tämän ansiosta virtuaaliurheilu onkin yksi pelimarkkinoiden mielenkiintoisimmista osa-alueista.

Nykyään virtuaaliurheilusta voikin lyödä jo vetoa esimerkiksi seuraavissa lajeissa:

  • Jalkapallo
  • Tennis
  • Moottoriurheilu
  • Vinttikoira kilpailut
  • Hevosurheilu
  • Pyöräily

Mikä vaikuttaa pelin tulokseen virtuaaliurheilussa?

Huolimatta siitä että vedonlyöntiperiaatteet virtuaaliurheilussa ovat äärimmäisen yksinkertaisia ​​ja täysin analogisia todellisiin urheilutapahtumiin verrattuna, pelin lopputulokseen vaikuttavat mekanismit ovat kuitenkin täysin erilaisia. Syy tähän on se, että todellisuudessahan näitä urheilukilpailuja ei lainkaan edes käydä, vaan kaikki tapahtuu ns. kuvitteellisessa virtuaalimaailmassa. Virtuaaliurheilussa kuitenkin kaikki ottelun tapahtumat ovat satunnaisten tekijöiden todella vähäisen vaikutuksen tuloksia ja myös näin ollen loogisesti perusteltuja.

Nykyiset virtuaaliurheilu ohjelmistojen suurimmat valmistajat ovatkin tutkineet ja tehneet valtavan työn siinä, että ne ovat pystyneet luomaan virtuaaliurheilusta mahdollisimman realistisen kokonaisuudessaan. Esimerkiksi ottelun tuloksiin voivat vaikuttaa yksittäisten pelaajien ominaisuudet, ihan kuten oikeassakin elämässä (eli esim. pelaajan nopeus, vahvuus, fyysiset ominaisuudet), mutta myös erilaiset pelilliset taktiikat ja muut yksilölliseen urheilulajiin liittyvät seikat. Voisikin sanoa että virtuaaliurheilusta on vuosien pitkäjänteisellä työllä pyritty ja saatukin tehtyä varsin todenmukaista, jonka takia sen seuraaminen tai siitä vedon lyöminen ovatkin täysin verrattavissa todellisten urheilutapahtumien seuraamiseen.

Virtuaaliurheilun suurimmat haasteet?

Ihan ensimmäiseksi monille saattaa nousta mieleen kysymys siitä että kuka voisi olla kiinnostunut tällaisesta peliteollisuudesta, jossa lyödään vetoa jostakin sellaisesta jota ei oikeasti tapahdu?
On kuitenkin huomattu että on todella suuri joukko vedonlyöjiä, jotka ovat liian kärsimättömiä panostamaan todellisiin urheilulajeihin eli virtuaaliurheilu ja niistä vedon lyöminen ovatkin olleet todellinen täsmävastaus tämän tietyn kohderyhmän toiveisiin.

Monia miellyttää myös se, että virtuaaliurheilussa ottelut päättyvät huomattavasti nopeammin kuin todellisuudessa. Virtuaaliurheilusta veikkaavat pääsevätkin nauttimaan samasta jännityksestä kuin oikeiden otteluidenkin seuraajat – paitsi että kaikki on paketoitu huomattavasti tiiviimmäksi paketiksi.

Voiko virtuaaliurheilun tuloksia sitten ennustaa tarkasti?

Mitä tulee kristallipallojen tarkkuuteen – on huomattavasti helpompaa ennustaa yksittäisiä pelejä Tämä koskee erityisesti sellaisia ​​virtuaaliurheilu järjestelmiä joissa vain kaksi pelaajaa on pelaamassa, hyvänä esimerkkinä tennis. Kilpailijoiden ominaisuuksien arviointi ja vertaaminen on siis suhteellisen helppoa myös virtuaaliurheilussa, jonka ansiosta todennäköisyys panoksen voittamiseen on huomattavasti korkeampi.

Onko virtuaali pelaaminen eri muodoissaan rahapelien tulevaisuus?

Pelipalveluohjelmistojen kehittämisessä käytettävien teknologioiden ansiosta, virtuaali pelaamisen mahdollisuudet pelialalla kasvavatkin ihan jatkuvasti. Jos muutama vuosi sitten osattiin vain haaveilla näistä nykyisin jo markkinoilla olevista erilaisista virtuaalipeleistä, on nyt haasteeksi noussut voimakas kilpailu. Virtuaaliurheilu onkin tällä hetkellä (uskomatonta kyllä) viidenneksi suosituin eri rahapelikategorioissa.
Mutta virtuaaliurheilussa löytyy vielä runsaasti muuta potentiaalia, sillä esimerkiksi niiden ohjelmistot kuin myös grafiikatkin sekä koko audiovisuaalisuus voivat nousta vielä huimasti korkeammalle tasolle kuin mitä se tällä hetkellä on. On myös tärkeää että virtuaaliurheilu ja pelit yleensäkin saadaan vielä entistäkin nopeammiksi kompakteiksi kokonaisuuksiksi joiden pelattavuus myös mobiililaitteilla on korkeatasoista.

Ovatko virtuaaliset urheilulajit sitten tarpeeksi jännittäviä että niistä halutaan lyödä vetoa?

Vastaus on että aivan varmasti ovat, sillä tärkein motiivi ihmisillä yleensäkin vedonlyöntiin on se, että samalla kun halutaan kokea jännittäviä hetkiä, niin parhaassa tapauksessa toivotaan myös luonnollisesti muhkeita voittoja. Virtuaaliurheilu pystyykin tarjoamaan nämä kummatkin edellä mainitut seikat, jonka takia se soveltuukin todella monille vedonlyöjille.

Ne sellaiset henkilöt jotka kritisoivat virtuaaliurheilua siitä että se ei ole jännitykseltään samalla tasolla kuin ns. normiurheilu, eivät selkeästikään ole testanneet nykyisiä mahdollisuuksia joita virtuaaliurheilu tuo tullessaan. Me uskomme että virtuaaliurheilu tulee olemaan entistäkin kovempi sana tulevaisuudessa.

Virtuaaliurheilu on tämän päivän juttu ja se kasvattaa vain jatkuvasti suosiotaan pelaajien keskuudessa. Moni netin rahapelien pelaajista on kyllä kuullut puhuttavan virtuaaliurheilusta, mutta me ajattelimme että olisi kuitenkin ihan hyvä homma kertoa tarkemmin mitä tämä täysin uudenlainen pelitapa pitää sisällään. Aika moni nykyisistä nettikasinoista tarjoaa jo omille asiakkailleen mahdollisuuden virtuaaliurheiluun joten tämän sivun alalaidasta löydät listan kasinoista joissa voit pelata virtuaaliurheilua.

Virtuaaliurheilu on siitä upea uutuus että siinä yhdistyvät todella miellyttävällä tavalla sekä kasinopelien innovatiivisuus ja jännitys, sekä vedonlyönnin ainutlaatuinen tunnelma. Pelaaja pääsee valitsemaan aivan huikean laajasta kohdevalikoimasta itselleen parhaiten soveltuvat kohteet ja virtuaaliurheilua on myös aina tarjolla olipa vuorokauden aika mikä tahansa. Nämä vedonlyöntikohteet ovat pelaajan saatavilla vuoden jokaisena päivänä, vuorokauden ympäri. Virtuaaliurheilussa pelaaja pääsee kuten jo sanottiin nauttimaan monipuolisista kohteista.

Virtuaaliurheilun kertoimet

Kertoimien osalta virtuaaliurheilu pitää maltillista linjaa. Tämä tarkoittaa toisin sanoen sitä että virtuaaliurheilussa kertoimet eivät koskaan nouse jättisuuriksi, vaan ne pyrkivät noudattamaan kyseisen lajin todellista keskiarvoa. Virtuaaliurheilun veikkaaminen on pelaajan kannalta siis mukavaa ja myös voittoisaa vaikka niitä kaikkein muhkeimpia kertoimia ei siellä olekaan tarjolla.

Voitot eivät perustu taitoon vaan sattumaan

Veikkaajan kannattaa kuitenkin muistaa että virtuaaliurheilu, toisin kuin oikea vedonlyönti ei perustu pelaajan taitoon veikata oikeaa kohdetta. Virtuaaliurheilussa voitto perustuu täysin sattumaan, kuten myös muissakin kasinopeleissä. Jos siis taitava veikkaaja tietää esimerkiksi jalkapallojoukkueiden tasoerot hyvin, virtuaaliurheilussa tällä tiedolla ei vielä voiteta rahoja. Vedonlyönti virtuaaliurheilussa onkin viihdyttävää pelaamista, jossa toki voitto voi osua omalle kohdalle aivan samalla tavalla kuin muissakin netin rahapeleissä. Virtuaaliurheilu onkin veikkaajan kannalta jotakin viihdyttävää ja hauskaa, jonka parissa voi hyvin viettää rentouttavia hetkiä miettiessä jo uusia taktiikoita ns. oikeaan vedonlyöntiin.

Virtuaaliurheilun pelimuodot

Nykyinen virtuaaliurheilu kattaa jo sellaiset urheilulajit kuin hevosurheilu, jalkapallo, tennis, greyhound kilpailut, koripallo ja paljon monia muita mahtavia lajeja. Mitä luultavimmin virtuaaliurheilun lajirepertuaari tulee vain kasvamaan vuosi vuodelta, sillä sille on todellakin huomattu olevan tilausta. Jalkapallon osalta jotkut netin kasinoista ovat kehittäneet virtuaaliurheilun jopa niin pitkälle että niissä on tarjolla ihan oma sarjansa, jota voi seurata ihan kuin oikeaa jalkapalloa. Virtuaaliurheilu onkin kehittynyt vuosi vuodelta jatkuvasti aina vain aidomman tuntuiseksi. saa nähdä mitä se tarjoaa pelaajille vuoden päästä?

Alla olevasta listastamme voit tutustua tarkemmin eri nettikasinoihin jotka tarjoavat virtuaaliurheilua. Saat liittyessäsi uudelle nettikasinolle myös bonuksen jotta pääset nautiskelemaan oikein sydämensä kyllyydestä näiden nykyaikaisten rahapelien tuomasta huumasta ja jännityksestä!

Virtuaaliurheilua tarjoavat nettikasinot

  • 100€ vedonlyöntiin 100% bonus
  • Kierrätys & min. kertoimet 6x / min. 1,75

Nappaa bonus

  • 100€ vedonlyöntiin 100% bonus
  • Kierrätys & min. kertoimet 6x / min. 1,80

Nappaa bonus

  • 100€ + 10€ riskitön veto 10€ veto = 10€ bonus
  • Kierrätys & min. kertoimet 4x / min. 1,40

Nappaa bonus

  • 150€ bonuspaketti + 20€ ilmaisveto
  • Kierrätys & min. kertoimet 6x / min. 1,50

Nappaa bonus

Lue myös tämä Virtuaalikasinot artikkelimme

Uudet nettikasinot

Nopeampi.com RoyalSlots Dream Vegas Casino Ahti Games

iKasinot.com on niin uusiin kuin jo hieman vanhempiin nettikasinoihin erikoistunut sivusto jossa lisätään uusia nettikasinoita viikoittain. Kauttamme saat yleiskattavan tiedon kasinosta, sen tarjoamista kasinobonuksista ja ilmaiskierroksista

Uusien kasinoiden syntyessä, luomme kasinoista tulevat nettikasinot osioomme ennakkotiedot ja heti kun nettikasino aukeaa, saat siitä ensimmäisten joukossa tiedon ikasinot sivuilla.

Tällä hetkellä meillä on 306 kasinoarvostelua joita on lajiteltu selkeästi ja helposti selattavaksi etusivulla esiintyville nettikasinot -listoillemme.

Virtuaaliurheilu © 2018 ikasinot.com