Uusia kasinolähettiläitä – upeita kasinouudistuksia ja mahtavia kesäkelejä!

Moikka taas kaikille:) Nettikasinoiden jännittävään maailmaan kuuluu taas mielenkiintoisia uutisia, sillä tällä viikolla saatiin kuulla että joukko tunnettuja ja maailman parhaita urheilijoita on valittu tiettyjen nettikasinoiden mainoskasvoiksi.

Zlatan ja Bethard – Usain, Neymar Jr, Ronaldo ja PokerStars!  

Aiemmin tänä vuonna kerrottiinkin jo siitä että Zlatan Ibrahimovic aloitti yhteistyön Ruotsalaisen Bethard nettikasinon kanssa, mutta muitakin maailmankuuluja urheilijoita on nyt saatu sitten edustamaan nettikasinoita ja myös toimimaan niin sanotusti heidän lähettiläinään. Urheilijat nimittäin kiinnostavat ihmisiä ihan yleismaailmallisesti ja siitä syystä onkin huomattu että on hyvä idea ottaa näitä tunnettuja kasvoja myös edustamaan nettikasinoita.

Kuinka moni esimerkiksi muistaa sen että jonkin aikaa sitten Mika Häkkisestä tuli Unibetin kommentaattori, tämä oli ainakin suomalaisille kasinopelaajille ja vedonlyöjille varsin kova juttu, sillä sen myötä päästiin tutustumaan hieman tarkemmin Formula 1 maailman ns. backstagelle yhdessä Mikan kanssa.

Nyt kuitenkin esimerkiksi Usain Bolt on tehnyt sopimuksen PokerStars nettikasinon kanssa ja tämähän on aivan uskomattoman upeaa nimenomaan PokerStars kasinon kannalta, sillä kukapa ei tuntisi maailman nopeimmaksi mieheksi kruunattua Usain Boltia?

PokerStars nettikasinolla on toki muitakin todella maailmanluokan parhaimpia urheilijoita listoillaan, kuten esimerkiksi Neymar Jr ja Cristiano Ronaldo – joista kumpainenkaan eivät todellakaan paljon esittelyjä kaipaa.

Mielenkiinnolla jäämme sitten odottamaan että minkälaisia mainoskampanjoita nämä kyseiset nettikasinot noiden upeiden urheilijoiden kanssa yhdessä julkaisevat. On nimittäin todennäköistä että paitsi että kyseisiä herroja tullaan näkemään noiden nettikasinoiden mainoksissa, myös muuta upea on tiedossa!

Zlatan ja Bethard nettikasino ovatkin esitelleet jo muutaman mainoksen ja täytyy sanoa että ne ainakin on varsin hyvällä maulla ja laadukkaasti tehty. Aiemmin Bethardilla on toiminut yhteistyökumppanina Dragomir Mrsic, jonka varsin cool olemus sopikin oivallisesti Bethardin teemaan.

Drift Casinon totaali uudistuminen ja uudet tuulet!

Itseäni nyt viimeaikaisista kasinouutisista kiinnosti myös Drift nettikasinon uudistuminen, sillä ainakin itse on tullut tuolla kyseisellä nettikasinolla jonkin verrankin pelailtua. Nyt siis Drift kasino on kuitenkin tehnyt hieman uudistuksia omalle nettikasinolleen ja ihan ensimmäiseksi tämän uudistuksen voikin bongata kyseisen nettikasinon varsin radikaalisti muuttuneesta ulkoasusta.  

Muutenkin kyseinen kasino on selkeästi halunnut tuoda toimintansa enemmän tähän päivään ja nykyisille kasinopelaajille paremmin soveltuviksi, eli uudistuksen pariin ovat päässeet myös tosiaan sivulta löytyvät hahmot – mutta myös erilaiset kampanjat ja tarjoukset, sekä pelivalikoima.

Voisikin sanoa että Drift Casino on nyt sitten uudistunut ihan täydellisesti ja mielenkiintoista onkin nähdä että mitä sitten kasinopelaajat tästä uudesta Drift kasinosta ovat mieltä? Mitä luultavimmin vastaanotto tulee olemaan varsin positiivinen, sillä tosiaan kyseinen kasino on pyrkinyt parantamaan oikeastaan jokaista osa-aluetta toiminnassaan. Uudistuksen myötä Drift varmasti myös saa itselleen runsaasti lisää asiakkaita, sillä niin yleensä tuppaa käymään kun joku kauan markkinoilla jo ollut nettikasino uudistaa toimintaansa näinkin totaalisesti.

Tässäpä näitä tämän viikon järisyttävimpiä nettikasino uutisia ja itselleni ainakin on aina myönteinen asia että vanhat ja kauan markkinoilla olleet nettikasinot uudistuvat, mutta myös nuo ensimmäiseksi mainitut erilaiset yhteistyökuviot ovat aina mielenkiintoista luettavaa. Yleensä nimittäin niiden myötä sitten kasinolle saadaan paljon kaikkea uutta kivaa kasinopelaajien elämää ilostuttamaan.

Ennätys kuumat kesäkelit ovat lisänneet myös mobiilipelaamista!

Suomessa kuumat kesäkelit vaan jatkuvat ja tämä onkin ihan mahtava asia, sillä viime kesähän oli ihan todella surkea keliensä puolesta, mutta nyt tosiaan meitä suomalaisia on hemmoteltu alkukeväästä saakka tosi upeilla ja lämpimillä keleillä. Tämän ansiosta myös järvivedet ovat varsin lämpimiä, mutta ihan ilman ongelmia ei näistä harvinaisen kuumista hellekeleistäkään ole selvitty – sillä niiden myötä myös sinilevä on sitten taas päässyt roihahtamaan sekä järvissä kuin Suomen rannikollakin:(

Joka tapauksessa keleistä ei valiteta kun nyt kerran lämpöä ollaan tänne pohjolan perukoillekin saatu ja tosiasiahan on että nämä kelit eivät meitä Suomessa hemmottele kuin muutaman hassun kuukauden verran vuosittain. Kuumia kesäkelejä voi sitten muistella silloin kun Suomen talvi on pimeimmillään ja kylmimmillään.   

Koska tämä kesä on ollut todella mahtava juuri keliensä puolesta, niin on se myös luonnollisesti lisännyt todella paljon mobiilipelaamista. Luonnollisesti myös ne kaikkein innokkaimmat kasinopelaajatkin haluavat nimittäin päästä nautiskelemaan nyt Suomea hellivistä hellekeleistä ja siitä syystä mobiilipelaaminen on todella ollut monelle se paras vaihtoehto nauttia yhdistelmästä upea kesäilma ja kasinopelaamisen jännitys. Ja mikäs noita pelejä on ollut pelatessa mobiililaitteella, sillä ainakin itse tykkään tosi paljon siitä että voin  lyödä ns. yhdellä iskulla kaksi kärpästä. Kun vielä kaikilla parhaimmilla nettikasinoilla on tarjota omille asiakkailleen laadukas mobiiliversio, niin ulkona voi viettää vaikka koko kesän ja päästä samaan aikaan vielä pelaamaankin!

iKasinot.com © 2019