Nettiarvat

Raaputusarvat ovat sellainen viihde-ja pelimuoto joka on suuremmilla osalle ihmisistä ainakin jollakin tavalla tuttua, sillä niiden historia ulottuu jopa niinkin kauaksi kuin 1970-luvulle saakka. Kuten moni muukin asia, myös raha-arvat alkoivat alun perin Yhdysvalloista ja levisivät sieltä hyvin äkkiä muihin maihin. Suomeen raaputusarvat rantautuivat 1980-luvulla ja siitä alkoikin niiden vankkumaton suosio, jolle ei edelleenkään näy loppua.

Kukapa meistä ei olisi joskus kaupassa käydessään ostanut itselleen raaputusarvan ja jännännyt sitä raaputellessaan josko se kaikkein suurin voittosumma napsahtaisi sieltä itselle. Nyt näitä superjännittäviä arpoja on mahdollisuus pelata myös todella helposti ihan omasta kotoaan käsin, todella monella nettikasinolla. Nettiarvat eroavat kuitenkin niistä perinteisistä raaputusarvoista esimerkiksi siinä suhteessa että niissä sekä voittomahdollisuudet kuin myös voittosummat ovat huomattavasti suuremmat.

Raaputa nettiarpoja näillä uusilla nettikasinoilla 2019

Laaja kokoelma raaputusarpoja!

Raaputa viihdyttävimpiä arpoja GoPro Casinolla! Nappaa joko 100%/€200 + 100 ilmaiskierrosta, tai 200%/€500 asti

Betsson Casino
Suosituimmat nettiarpavat!

Betssonin arpaosastolta löytyy yli 100 arpapeliä! Lunasta jopa 200€ ja 600 ilmaiskierrosta!


Betsson Casino
arvostelu
Unibet Casino
Raaputa nettiarpoja!

Unibetillä on suppea, mutta viihdyttävä arpavalikoima. Ensitalletusbonus: jopa 200€ ja 10 ilmaiskierrosta Mega Fortune Dreamsiin!


Unibet Casino
arvostelu

Paitsi että nettiarpojen voittosummat ovat suurempia kuin perinteisissä, myös voittoprosentit ovat aivan toista luokkaa kuin Veikkauksen tarjoamissa arvoissa. Pelaajan kannattaakin tsekata voittoprosentti ja jopa vertailla niitä saadakseen itselleen parhaimmat edut ja suurimmat voittosummat! Voittoprosentit ovatkin nettikasinoilla sellaiset 90 prosenttia, kun ne Veikkauksella pysyvät niinkin alhaalla kuin sellaisessa 55 prosentissa. Ainoa harmillinen seikka on se, että harvalla uudella nettikasinolla on arpa-aluetta.

Nettiarpojen toimintatapa on samanlainen kuin perinteisissä arvoissakin. Pelaajan tulee pyrkiä saamaan itselleen mahdollisimman monta samaa symbolia, joiden perusteella voittosumma määräytyy. Nykyiset nettiarvat tarjoavat omille pelaajilleen voittosummia jotka voivat hyvinkin helposti nousta jopa miljooniin euroihin. Suomessa Veikkauksella on monopoli asema myös raaputusarpojen suhteen, mutta kiitos monien markkinoilla olevien nettikasinoiden pelaajalla on nykyään mistä valita ja tämän takia raaputtelusta on myös tullut huomattavasti kannattavampaa kuin mitä se on aiemmin ollut Veikkauksen arpojen parissa.

Arpojen raaputtelu on miellyttävää ajanvietettä, ja mitä parasta, nyt ei tarvitse lähteä lähimmälle kioskille tai marketille ostamaan arpoja! Raaputtelu onnistuu kätevästi niin kotoa tietokoneen ääreltä kuin matkalla kännykän kanssa!

Parhaat arpacasinot 2019
Nettikasino Ilmaiskierrokset Vuosi Liity
Lord Lucky Casino

Lord Lucky Casino arvostelu
Lord Luckyn arpavalikoima rajoittuu 40 arpaan, mutta nämä huolella valittu laadunsa vuoksi. 5€ ilman rekisteröintiä ja ensitalletusbonus odottavat! 2019 Liity
Toptally Casino

Toptally Casino arvostelu
Yli 100 arpapeliä tällä huippukasinolla! Uusille asiakkaille on luvassa 100 % bonus, jopa 200 € + 100 ilmaiskierrosta. 2018 Liity
Bootlegger Casino

Suomiarvat arvostelu
Suomiarvat tarjoaa miltei 100 eri arpapeliä suomalaisille pelaajille. Uudet asiakkaat saavat 100% talletusbonuksen aina 200 euroon saakka ja 100 ilmaiskierrosta Mega Fortune Dreamsiin! 2009 Liity
Play Club

Play Club arvostelu
Laaja valikoima nettiarpoja! Erinomainen Play Club tarjoaa suuren, kolmiosaisen bonuksen joka on jopa 1500€ ja 150 ilmaiskierrosta. 2017 Liity
Karamba Casino

Karamba Casino arvostelu
Karambalta löytyy monta eksklusiivista arpapeliä! Kerää 200€ bonus ja 100 ilmaiskierrosta! 2005 Liity
Betsson Casino

Betsson Casino arvostelu
Betssonin arpaosastolta löytyy yli 100 arpapeliä! Lunasta jopa 200€ ja 600 ilmaiskierrosta! 2001 Liity
Unibet Casino

Unibet Casino arvostelu
Unibetillä on suppea, mutta viihdyttävä arpavalikoima. Ensitalletusbonus: jopa 200€ ja 10 ilmaiskierrosta Mega Fortune Dreamsiin! 2002 Liity
Spela Casino

Spela Casino arvostelu
Spela casinolla on muutama raaputusarpa piilotettu Casinopelit-osioon. 20 euron talletus palkitaan 100 ilmaiskierroksella! 2018 Liity
Videoslots Casino

Videoslots Casino arvostelu
Kokoonsa nähden Videoslots kasinon arpatarjonta on aika niukkaa, alle 40 arpapeliä. Videoslotsin tervetuliaisbonus on jopa 200€ ja 10€ ilmaiseksi! 2011 Liity
Spin Station Casino

Spin Station Casino arvostelu
Spin Stationilla on vain seitsemän arpapeliä tarjolla, joten rekisteröityä ei kannata jos pääkiinnostus on arvoissa. Ensitalletusbonus on huikeat 1000€ ja 20 ilmaiskierrosta 2016 Liity

Nettiarvat myös mobiilissa

Nykyään innokas arpojen ystävä pystyy pelaamaan nettiarpoja myös mobiililaitteella tai tabletilla ja tämä onkin tuonut pelaamiseen aivan uudenlaisen ulottuvuuden ja vapaudentunteen. Hyvin toimivien mobiiliversioiden takia pelaaja voi päästä raaputtelemaan ja voittamaan rahaa missä ikinä haluaa. Suurin osa ihmisistä kantaa myös nykyään mukanaan aina mobiililaitetta ja tämä takaakin sen, että pelaajalla on taskussaan tai laukussaan aina mukana pieni viihdekeskus täynnä toinen toistaan upeampia ja suurivoittoisempia nettiarpoja!

Verovapaat voitot nettiarvoissa?

Pelaajan kannattaa myös tarkistaa minne nettiarpoja tarjoava kasino on rekisteröity, sillä jos sen pelilisenssi on esimerkiksi Maltalla tai Iso-Britanniassa, ovat voitot silloin suomalaiselle pelaajalle verottomia. Hyvänä nyrkkisääntönä voisikin sanoa että jos lisenssi toimii ETA-maan alaisuudessa, ovat silloin myös voitot verovapaina saatavilla. Tällä asialla on väliä, sillä jos pelaaja sattuu voittamaan itselleen esimerkiksi jonkun upeista arpojen tarjoamista voittosummista, hän tuskin haluaa että verottaja iskee voittoon kiinni kuin sika limppuun!

Olemme laatineet kaikille innokkaille arpojen ystäville listan, jossa kerromme niistä nettikasinoista jotka tarjoavat mahdollisuuden päästä pelaamaan nettiarpoja. Olemme pyrkineet myös arvostelemaan kunkin netin pelipaikan puolueettomasti ja niin että siitä olisi mahdollisimman paljon hyötyä nettiarpojen pelaajalle! Listalla näet nettikasinon ajankohtaisen uuden pelaajan tarjouksen jonka voit näppärästi lunastaa klikkaamalla Siirry kasinolle. Nettikasinon arvosteluun tutustut klikkaamalla kasinon nimeä.

iKasinot.com on niin uusiin kuin jo hieman vanhempiin nettikasinoihin erikoistunut sivusto jossa lisätään uusia nettikasinoita viikoittain. Kauttamme saat yleiskattavan tiedon kasinosta, sen tarjoamista kasinobonuksista ja ilmaiskierroksista

Uusien kasinoiden syntyessä, luomme kasinoista tulevat nettikasinot osioomme ennakkotiedot ja heti kun nettikasino aukeaa, saat siitä ensimmäisten joukossa tiedon ikasinot sivuilla.

Tällä hetkellä meillä on 454 kasinoarvostelua joita on lajiteltu selkeästi ja helposti selattavaksi etusivulla esiintyville nettikasinot -listoillemme.

Nettiarvat © 2019 ikasinot.com