Kimin puolesta kerätään addressia – edelleen helteitä ja upeita kasinotarjouksia!

Moikka taas kaikki lukijat, tällä kertaa blogikirjoituksessani käsittelen siis taas hieman Kimi Räikkösen ympärillä pyörivää kohua, upeita ja varsin lämpimiä syksyilmoja joista päässeet nauttimaan, sekä tutustumme myös hieman nettikasinoiden tarjouksiin ja kampanjoihin, joita myös meidänkin sivultamme on mukavasti löydettävissä!

Tämän lisäksi kerrotaan vielä lyhyesti siitä että miten suomalaisilla pelaajilla on mennyt vuotuisessa PAF-pokeriturnauksessa. Aiheita on siis taas laidasta laitaan ja toivotaan että ne ovat mielenkiintoista luettavaa ja tuovat myös mukana on mielenkiintoista tietoutta:)

Kimin puolesta kerätään nyt addressia!


Aloitetaan tosiaan siitä, että kun tämä tieto siitä että Ferrari talli ei mitä ilmeisimmin nyt sitten tule jatkamaan Kimi Räikkösen sopimusta julkaistiin, niin tämähän herätti varsin paljon mielipiteitä ja varsinkin sellaisia että moni koki Kimi Räikkösen saaman kohtelun olevan todella epäoikeudenmukaista.

Itse yhdyn täysin tähän mielipiteeseen, mutta homma on mennyt vielä siinä mielessä erikoiseksi – että nyt on aloitettu jopa keräämään adressia sen puolesta että Kimi Räikkönen saisi jäädä Ferrari talliin vielä ainakin yhdeksi kaudeksi. Tämä on hyvin erikoista ja varsinkin sen takia. että Kimihän on tunnettu siitä että on hyvin eleetön ja ei varsinaisesti mikään sosiaalisten tilanteiden mestari.

Tämä kuitenkin on mitä ilmeisimmin saanut fanit ympäri maailmaa rakastumaan Kimi Räikkösen persoonaan ja onhan se myös niin, että kyllä Kimin näytöt tältä kaudelta myös selkeästi osoittivat sen että jatkopaikka olisi ollut ansaittu. Eli tosiaan minunkin mielipiteeni on, että Ferrari toimi tässä asiassa hieman epäreilusti ja ehkä jopa hätiköidysti.

Ja vaikka tosiaan viime viikolla tämä tieto siitä että Kimi Räikkönen ei enää jatka Ferrari tallissa, ilmoitettiin suhteellisen varmana – niin muutama päivä siitä saatiin taas lisää spekulaatioita ilmoille ja mietittiin että onko vielä kenties jonkinlaista takaporttia olemassa Ferrari talliin paluulle? Saas nähdä, odotellaan taas siis kärsivällisesti että mitä meille innokkaille Formula faneille ilmoitellaan?

Syksyn upean lämpimät kelit hellivät innokkaita ulkoilijoita!


Lämpimät kelit ne ovat vaan jatkuneet edelleen ja tosiaan tämä vuosi 2018 on ollut jopa ihan harvinaislaatuinen näiden todella lämpimien keliensä puolesta, sillä tänä vuonna taidettiin jopa rikkoa aiempia helle ennätyksiä. Vuosi 2018 on ollut myös siinä mielessä erilainen kuin monet muut vuodet, että tänä vuonna on saatu markkinoille ihan ennätysmäärä upeita ja uusia nettikasinoita.

Ollaanpa sitä päästy tutustumaan jopa sellaisiinkin uutuuksiin kun Bitcoin kasinoihin ja rekisteröitymisvapaisiin nettikasinoihin! Mutta tosiaan syksykelit sen kuin jatkuvat kauniina ja se onkin tosi kiva homma meille suomalaisille, sillä kuten olen aiemminkin monta kertaa sanonut, niin sieltä ne talvikelit tekevät tuloaan ja niistäkin keretään sitten vielä kyllä monen kuukauden ajan nauttimaan.

Toivotaan kuitenkin että ensi talvikin olisi sellainen kunnon vanhanajan talvikeli, eli pakkasta 5 – 10 astetta, napakka hankikeli ja tämän lisäksi vielä auringonpaistetta. Silloin ei tuntuisi varmaan kenestäkään meistä niin pahalle odotella sitten taas niitä ihania kevätilmoja!

Upeita kasinotarjouksia ja kampanjoita löytyy sivuiltamme pilvin pimein!

Kuten tuossa jo alussa vähän mainitsinkin, niin tosiaan pakko mainita myös nettikasinoiden upeat kampanjat ja tarjoukset, joita varsinkin nyt syksyn tullen on taas alkanut tulla esille varsin upeasti. En tiedä miten moni on huomannut sen, että myös me listaamme niitä omilla sivuillamme – eli pyrimme aina nostamaan sieltä niitä sellaisia kampanjoita/tarjouksia esiin jotka voisivat miellyttää meidän lukijoitamme.

Totta kai me pyrimme aina myös katsomaan että esittelemämme kampanjat olisivat myös sellaisia, joista pelaaja todella saisi myös itselleen paljon hyötyä tai huimia palkintoja.

Tällä hetkellä esimerkiksi siellä on menossa sellaisia kampanjoita kuin 1000 euron suuruinen Applen lahjakortti Suomiarvat nettikasinolla ja Kolikkopelit nettikasinon huikea Tokion matka-arvonta, eli siis tosiaan nämä meidän esittelemämme nettikasinoiden tarjoukset ja kampanjat ovat todellakin rahanarvoisia juttuja!

Oli tosiaan pakko hieman myös tätä aihetta sivuta, sillä tuli itselleni mieleen että kuinka moni on tosiaan huomannut näihin edes kiinnittää huomiota? Itse henkilökohtaisesti tykkään osallistua erilaisiin kampanjoihin ja varsinkin silloin, jos tarjolla on vaikkapa matka tai sitten upeita kasinobonuksia, sillä olen itse tehnyt sellaiset huomion että näistä eri nettikasinoiden kampanjoista on yllättävänkin helppoa päästä ihan oikeasti nappaamaan itselleen varsin huikeitakin etuja!

PAF Destination Poker!


PAF pokeriturnauskin on nyt käynnissä ja siitä vielä pieni maininta sen takia, että satuin tosiaan eilen lukaisemaan uutisen kyseiseen pokeriturnauksen liittyen. Tänä vuonna se tosiaan on muuttanut nimensä ja toimii nyt siis PAF Destination Poker nimellä ja myös siinä mielessä kyseinen turnaus on muuttanut toimintatapojaan, että kyseinen pääturnaus on nyt suljettu kisa, eli siihen voivat ottaa osaa vain sellaiset henkilöt jotka ovat saaneet paikan jonkun pistekisan tai satelliittien kautta. Tästä kyseisestä turnauksestahan in mahdollista päästä nettoamaan itselleen jopa sellaiset 7250 euroa, eli ihan mukava summa kyseessä!

Seuraavalla kerralla taas jotakin uutta ja jännittävää:)

Sellaisia juttuja siis tällä kertaa ja katsotaan mitä aiheita seuraavan kerran sitten käsitellään? Tosiaan näin syksyn tullen noita erilaisia uusia kampanjoita on polkaistu liikkeelle aika mukavasti ja voihan se olla että seuraavassa blogikirjoituksessani käsittelenkin sitten vielä enemmän niitä. Sillä sitä ei tullut tuossa äsken mainittua, että paitsi että erilaisia kampanjoita tosiaan löytyy varsin mukavasti, niin niitä myös löytyy eri kategorioissa – eli sekä kasinopelaajille, pokeri pelaajille, kuin myös vedonlyöjillekin, jokaiselle siis jotakin:)

iKasinot.com © 2019